tiistai 29. elokuuta 2017

Pitkämielinen possupata

Päivät ovat käyneet kylmiksi ja siinä, missä moni huokailee kesän loppuneen, hihkun minä onnesta - koska syksy on aika, jolloin keittiössä tehdään paljon keittoja, patoja ja kaiken kaikkiaan täyttävää, ruokaa. Comfort food, eli lohturuoka, on ehkä kauneinta ruokaa maailmassa. Se ei aina ole kovin valokuvauksellista tai harpilla vedettyä, mutta se käy sydämeen vatsan kautta.


Meiltä löytyy noin seitsemänlitrainen haudutuspata, jota pääasiassa on käytetty nyhtöpossun tekemiseen. Syksyn ja tämän blogin turvin aion kuitenkin yrittää suoda sille enemmän töitä köökissä, koska olen jemmannut tuhottomasti resepti-ideoita niin Pinterestissä kuin muuallakin netissä.

Tällainen possupata siis syntyi alkuviikon kylmyydessä.

Pitkämielinen possupata


6-8 annosta

~ 1 kilo possun paistipaloja hieman pilkottuna
1 Ranskalainen sipulikeitto -jauhepussi
5 keskikokoista perunaa kuorittuna ja pilkottuna
3-4 porkkanaa pilkottuna
1 sipuli paloiteltuna
1 pss (noin 600g) valmista kermaista sienikeittoa
(Tai muuta kermaista valmiskeittoa)
0,5 tlk (~200g) tomaattimurskaa
0,5 dl ketsuppia
0,5-1 lihaliemikuutio
Suolaa
Mustapippuria myllystä
Korianteria
Paprikamaustetta

Tarjoiluun: Tuoretta persiljaa silputtuna

Sekoita mausteet sipulikeittojauheen kanssa. Laita lihat muovipussiin maustejauheseoksen kanssa ja hyppyyttele pussia, jotta mausteet sekoittuvat tasaisesti lihan pintaan.

Kumoa maustetut lihat haudutuspadan pohjalle. Levitä päälle tasaiseksi kerrokseksi perunat, porkkanat ja sipuli.

Sekoita yhteen sienikeitto, tomaattimurska, ketsuppi ja murennettu lihaliemikuutio. Kaada seos pataan, aseta kansi päälle ja hauduta kypsäksi, eli mediumilla noin 5-7 tuntia. Tee loppusäätö makuun mausteilla ja tarjoile tuoreen persiljasilpun kera.

Lämpötila ja vaadittu aika on enemmän arvaus kuin kiveen kirjoitettu ohje - itse haudutin 7 tuntia low-asetuksella ja perunat tuntuivat tässäkin vaiheessa vielä olevan al dente, joten nostin lämpöä mediumille ja annoin padan olla vielä noin 1,5 tuntia. Toki syynä saattoivat kenties olla liian timmi perunalajike, joten seuraavalla kerralla pataan päätyy jauhoisempi lajityyppi ja lämpötilaa pidetään mediumissa vähintään puolet ajasta.




2 kommenttia:

  1. Nää sun reseptit on niin ihania! Nykyään ruokablogeissa on melkein pelkästään vegaanisia tai superterveellisiä reseptejä, missä ei tietty ole mitään vikaa, mutta itse tykkään kyllä syödä lihaakin! Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Senja! Tulipas tästä hyvä mieli :) Olen paino-ongelmien vuoksi kokeillut jos jonkinlaista dieettiä ja superterveellisiä reseptejä, mutta vaikka olenkin parhaillanikin tekemässä elämäntapamuutosta niin ymmärsin, ettei se silti velvoita minua jättämään kermaa, voita tai sokeria pois. Pelkästään vähentämään määriä. Salaatitkin on jees, mutta en voisi koskaan elää ilman kunnon mehukasta pihviä!

      Poista